Olen Mari Lehtikunnas ja kasvatan bullterriereitä kennelnimellä Willinluonnon. Ensimmäinen kokemukseni bullterrieristä tapahtui Turussa vuonna 2015, jolloin kaupan pihalle sattui autoni viereen parkkeeraamaan farmari, jonka takatilassa oli mahdottoman komea, valkoinen kyömypää. Sitä hetken siinä ihastelin itsekseni, ja ajattelin, että kyllä on komea ja kaunis koira.
Vuonna 2016 meille muutti ensimmäinen bullterrieri, valkoinen narttu, Undeniabull Glowing Light, ”Liisa”. Tuolloin ei vielä omasta kasvatustoiminnasta ollut mitään suunnitelmia. Vielä samana vuonna perheeseen muutti Virosta Llexus Quattro Wigglytuff, ”Lillero”. Ja siitä se ajatus sitten lähti.
Pari vuotta myöhemmin ajelimme Liisan kanssa Etelä-Ruotsiin astutusreissulle. Liisa tiinehtyi, mutta tulossa oli vain yksi pentu. Suureksi suruksi ensimmäinen kasvattini, valkoinen narttupentu, Willinluonnon Ainokainen, eli vain muutaman päivän. Koko perhe suri pentua, ja tämä meinasi jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi pennuksi. Vuosien varrella suru muutti muotoaan ja niin kuin sanotaan, aika parantaa haavat. Oli seuraavan pentueen aika. Tähän mennessä pentueita on syntynyt kuusi, ja matkan varrella olen oppinut paljon. Tuntuu, että nyt vasta tiedän, mitä olen tekemässä.
Rotu on haastava kasvattaa, mutta kuka nyt helpolla haluaisi päästä? Itse olen panostanut rahallisesti paljon ulkolaisiin koiriin, kun valitettavasti meidän kotimaamme kanta on kovin pieni. Rodun haasteita kasvattajan näkökulmasta on terveys-, tiinehtyvyys- ja synnytyskomplikaatiot, sekä mahdollisesti vajavaiset emo-ominaisuudet. Käytännössä, jos pentue syntyy, kasvattaja elää pentujen kanssa 24/7 ensimmäiset 3–4 viikkoa.
Kaikesta huolimatta, joka ikinen pentu, mikä syntyy terveenä, on kiitos siitä kaikesta vaivasta, mitä kasvattaja joutuu näkemään. Tässä työssä ei tuntipalkkoja lasketa, vaan palkka tulee emotionaalisella tasolla. Palkitsevinta on, kun pennun uusi koti on juuri se oikea, ja tähän mennessä kaikki pennut ovat menneet juuri oikeisiin koteihin.
Yhteistyö on voimaa
Haluan nostaa yhteistyön merkityksen kasvattamisessa esille, koska tässä usein kompastellaan, myös bullterrierin kasvatuksessa. Itse olen saanut tämän harrastuksen kautta varmasti elinikäisiä ystäviä. Kun itselläni oli fiilis heittää hanskat tiskiin kuljetettuani useita narttupentuja Suomeen ympäri Eurooppaa, ja todettuani ajan kuluttua, että nämä eivät täytä jalostukseen vaadittavia kriteerejä, sain yllättävän boostin kasvatustyöhöni Tšekeistä. Sieltä meille muutti kaksi aikuista, terveystutkittua narttua, mistä molemmat ovat nyt Suomessa saaneet yhdet pentueet. Näin ollen voi todeta, että bullterrieri kasvattajalle tärkeää on myös kontaktoituminen Suomen ulkopuolelle.
Kasvattajaurani kohokohtia on joka ikisen suunnitellun pentueen syntymä. Suomen bullterrieriyhdistyksen myöntämä tunnustus kasvatustyöstä 2024 on myös kohokohta elämässäni, mitä en tule koskaan unohtamaan. Olen siitä todella kiitollinen.
Oma ”salainen” haaveeni on joku kaunis päivä kasvattaa pentu, joka vastaa täysin rotumääritelmää ja terveysvaatimuksia. Tämä ajatus takaraivossa teen jalostusvalintoja ja jatkan kasvatustyötäni. Tähän työhön olen varannut aikaa loppuelämäni.
Toivon kaikille bulli-ihmisille onnistumisen tunteita, hyvää mieltä ja myös ”yhteen hiileen” puhaltamista. On ollut hienoa huomata, miten esimerkiksi Pääkaupunkiseudun bullterriereiden bullikävelyillä osallistujien määrä on noussut huimasti vuosien varrella.
Täytyy vielä kiittää erityisiä ihmisiä, kun mahdollisuus on, ihmisiä keneltä kasvatusasioissa olen aina avun saanut. Kiitos Katariina Hokkanen ja Katja Hietanen <3
