Suomi palaa Hollannin maajoukkuekisaan 5 vuoden tauon jälkeen!

Hollannin bullterrieri yhdistys (Nederlandse Bull Terrier Club, N.B.T.C.) järjestää tänä vuonna 22.-23.11. suuren kaksipäiväisen vuosittaisin International weekend -tapahtuman.

Tapahtuman ensimmäisenä päivänä pidetään kaikille avoin kahden CAC:n, eli SERTin, näyttelyt sekä bullterriereille, että kääpiöbullterriereille. Näyttelyiden tuomareiksi valitaan tunnettuja kasvattajatuomareita eri puolilta maailmaa.

Tapahtuman toisena päivänä järjestetään maajoukkuekisa, Country Competition, jonne pääsee kutsulla. Jokaisen maan bullterrieriyhdistykset kokoavat joukkueen edustamaan maansa kasvatustyötä.

Suomen Bullterrieriyhdistyksen kutsumista koirista Suomea lähtee edustamaan:

Yli 2-vuotiaat nartut
Guardian Eyes Seal The Deal (kasv. Saara Ahtiainen, om. J. Ahvenainen, A. Walldén & J. Kontkanen)

Alle 2-vuotiaat nartut
Bitterbull’s Roll With It (kasv. Annika Walldén, om. Annika Walldén & Janne Ahvenainen)

Alle 2-vuotiaat urokset
Bitterbull’s Bring It On Down (kasv. Annika Walldén, om. Tara Fay)

Viimeksi Suomen joukkue oli maajoukkuekisassa vuonna 2019, joten nyt on aika kannustaa kisaan lähteviä koiria ja taustajoukkoja!

Lue lisää tapahtumasta ja kilpailun kulusta aiemmasta kirjoituksesta.

Kasvattajaesittelyssä Willinluonnon

Olen Mari Lehtikunnas ja kasvatan bullterriereitä kennelnimellä Willinluonnon. Ensimmäinen kokemukseni bullterrieristä tapahtui Turussa vuonna 2015, jolloin kaupan pihalle sattui autoni viereen parkkeeraamaan farmari, jonka takatilassa oli mahdottoman komea, valkoinen kyömypää. Sitä hetken siinä ihastelin itsekseni, ja ajattelin, että kyllä on komea ja kaunis koira.

Vuonna 2016 meille muutti ensimmäinen bullterrieri, valkoinen narttu, Undeniabull Glowing Light, ”Liisa”.  Tuolloin ei vielä omasta kasvatustoiminnasta ollut mitään suunnitelmia. Vielä samana vuonna perheeseen muutti Virosta Llexus Quattro Wigglytuff, ”Lillero”. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Pari vuotta myöhemmin ajelimme Liisan kanssa Etelä-Ruotsiin astutusreissulle. Liisa tiinehtyi, mutta tulossa oli vain yksi pentu. Suureksi suruksi ensimmäinen kasvattini, valkoinen narttupentu, Willinluonnon Ainokainen, eli vain muutaman päivän. Koko perhe suri pentua, ja tämä meinasi jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi pennuksi. Vuosien varrella suru muutti muotoaan ja niin kuin sanotaan, aika parantaa haavat. Oli seuraavan pentueen aika. Tähän mennessä pentueita on syntynyt kuusi, ja matkan varrella olen oppinut paljon. Tuntuu, että nyt vasta tiedän, mitä olen tekemässä. 

Rotu on haastava kasvattaa, mutta kuka nyt helpolla haluaisi päästä? Itse olen panostanut rahallisesti paljon ulkolaisiin koiriin, kun valitettavasti meidän kotimaamme kanta on kovin pieni. Rodun haasteita kasvattajan näkökulmasta on terveys-, tiinehtyvyys- ja synnytyskomplikaatiot, sekä mahdollisesti vajavaiset emo-ominaisuudet. Käytännössä, jos pentue syntyy, kasvattaja elää pentujen kanssa 24/7 ensimmäiset 3–4 viikkoa. 

Kaikesta huolimatta, joka ikinen pentu, mikä syntyy terveenä, on kiitos siitä kaikesta vaivasta, mitä kasvattaja joutuu näkemään. Tässä työssä ei tuntipalkkoja lasketa, vaan palkka tulee emotionaalisella tasolla. Palkitsevinta on, kun pennun uusi koti on juuri se oikea, ja tähän mennessä kaikki pennut ovat menneet juuri oikeisiin koteihin. 

Yhteistyö on voimaa

Haluan nostaa yhteistyön merkityksen kasvattamisessa esille, koska tässä usein kompastellaan, myös bullterrierin kasvatuksessa. Itse olen saanut tämän harrastuksen kautta varmasti elinikäisiä ystäviä. Kun itselläni oli fiilis heittää hanskat tiskiin kuljetettuani useita narttupentuja Suomeen ympäri Eurooppaa, ja todettuani ajan kuluttua, että nämä eivät täytä jalostukseen vaadittavia kriteerejä, sain yllättävän boostin kasvatustyöhöni Tšekeistä. Sieltä meille muutti kaksi aikuista, terveystutkittua narttua, mistä molemmat ovat nyt Suomessa saaneet yhdet pentueet. Näin ollen voi todeta, että bullterrieri kasvattajalle tärkeää on myös kontaktoituminen Suomen ulkopuolelle.

Kasvattajaurani kohokohtia on joka ikisen suunnitellun pentueen syntymä. Suomen bullterrieriyhdistyksen myöntämä tunnustus kasvatustyöstä 2024 on myös kohokohta elämässäni, mitä en tule koskaan unohtamaan. Olen siitä todella kiitollinen. 

Oma ”salainen” haaveeni on joku kaunis päivä kasvattaa pentu, joka vastaa täysin rotumääritelmää ja terveysvaatimuksia. Tämä ajatus takaraivossa teen jalostusvalintoja ja jatkan kasvatustyötäni. Tähän työhön olen varannut aikaa loppuelämäni. 

Toivon kaikille bulli-ihmisille onnistumisen tunteita, hyvää mieltä ja myös ”yhteen hiileen” puhaltamista. On ollut hienoa huomata, miten esimerkiksi Pääkaupunkiseudun bullterriereiden bullikävelyillä osallistujien määrä on noussut huimasti vuosien varrella.  

Täytyy vielä kiittää erityisiä ihmisiä, kun mahdollisuus on, ihmisiä keneltä kasvatusasioissa olen aina avun saanut. Kiitos Katariina Hokkanen ja Katja Hietanen <3 

Kuvassa Mari sekä F-pentueen Willinluonnon Fleetwood Mack ja Willinluonnon Fabolous Fantora

Kokouskutsu Suomen Bullterrieriyhdistys ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen 19.10.2025 klo 16

Suomen Bullterrieriyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidetään 19.10.2025 klo 16.00. Kokous järjestetään ensisijaisesti Teams-sovelluksen välityksellä (fyysinen kokouspaikka Svidiksentie 154, 07880 Liljendal). Kokouksen esityslista liitteineen on nähtävillä jäsensivustolla.

Kokoukseen tulee ilmoittautua ennakkoon, viimeistään 16.10.2025 oheisen linkin (https://forms.gle/UjzUC1u7bHkQLof49) tai alla olevan painikkeen kautta.

Mahdolliset valtakirjat on toimitettava sähköpostitse osoitteeseen sbyhallitus@gmail.com
ilmoittautumisen jälkeen, kuitenkin viimeistään 16.10.2025.

Kokouksessa käsiteltäviä asioita:

  • puheenjohtajan valinta
  • hallitusjäsenten valinta erovuorolaisten tilalle
  • toiminnantarkastajan ja varatoiminnantarkastajan valinta
  • toimikuntien jäsenten ja toimihenkilöiden valinta erovuorolaisten tilalle
  • Sääntömuutosehdotus, lisätään § 5:een, kohta 5.1

    ”Bullterrieriyhdistyksen kasvattaja voi liittää kasvattijäsenen vuodeksi yhdistyksen jäseneksi, maksamalla yhdistyksen määräämän summan, jäsensihteerin hyväksynnällä. Jäsenyys astuu välittömästi voimaan ja on voimassa 12kk. Jos kasvattajan liittämä jäsen haluaa jatkaa jäsenyyttään 12 kk jälkeen, hän hakee Suomen Bullterrieriyhdistyksen jäsenyyttä jäsenhakemuksella ja hyväksytään jäseneksi hallituksen päätöksellä.”

Kokouksessa käsitellään lisäksi kaikki muut esityslistalla mainitut asiat.

Tervetuloa!

Suomen Bullterrieriyhdistys ry
Hallitus

Roturisteytys webinaari 13.11.2025 klo 18-21

Suomen Bullterrieriyhdistys ry järjestää to 13.11.2025 klo 18-21 webinaarin roturisteytyksistä.

Luennoitsijana toimii Kirsi Sainio, joka on Suomen Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtaja, kehitysbiologian dosentti, tutkija ja ulkomuototuomari.

Webinaarissa käydään läpi koiranjalostuksen historiaa, nykypäivää ja pohditaan koirarotujen tulevaisuutta. Aiheena ovat syyt roturisteytysten tekemiseen, mitä apua roturisteytyksistä on ja miten niitä voidaan toteuttaa Suomen Kennelliiton alaisuudessa. Roturisteytyksistä puhutaan lähinnä yleisellä tasolla, mutta luennon jälkeen on varattu aikaa kysymyksille ja keskustelulle nimenomaan roturisteytysten pohdinnasta bullterriereille.

Ilmoittautumiset ma 10.11.2025 mennessä lomakkeen kautta.

Luento on Suomen Bullterrieriyhdistys ry:n jäsenille maksuton ja ei-jäsenille 20 €.

Maksuohjeet ei-jäsenille:
Huomioithan, että ilmoittautuminen (ja maksu) on sitova. Emme palauta maksua, jos ilmoittautunut peruu osallistumisensa.

Saaja: Suomen Bullterrieriyhdistys Ry
SWIFT/BIC: NDEAFIHH
IBAN: FI10 2001 1800 0428 17
Viite: 9991

Mukula Marraskuu – kaikkien rotujen pentunäyttely 8.-9.11. Karkkilassa

Suomen Terrierijärjestö järjestää kaikkien rotujen pentunäyttelyn 8.-9.11. Karkkilan Konepajahallissa, os. Valurinkatu 3.

Näyttelyssä arvostellaan

  • urokset 5- alle 7 kk ja 7- alle 9kk
  • nartut 5- alle 7 kk ja 7- alle 9kk
  • kasvattajaluokka: neljä saman kasvattajan kasvattamaa tai samalle FCI:n vahvistamalle kennelnimelle rekisteröityä saman rotuista pentua, jotka saavat olla samasta pentueesta.

Kaikissa luokissa annetaan kirjallinen arvostelu. Arvostelut alkavat molempina päivinä klo 10.00.

Ilmoittautumiset Showlinkin kautta. Hinta 7.10. mennessä 30 € / pentu ja 8.-15.10. välisenä aikana 50 € / pentu. Molempina päivinä järjestetään myös Junior Handler 10 €.

FCI 3 ryhmän arvostelee lauantaina Tuire Okkola ja sunnuntaina Matti Luoso.

N.B.T.C.:n International Weekend: Maailman suurin bullterrieri tapahtuma 22.-23.11.2025

Hollannin bullterrieri yhdistys (Nederlandse Bull Terrier Club, N.B.T.C.) järjestää vuosittain marraskuussa suuren kaksipäiväisen tapahtuman International weekend.

Tapahtuman ensimmäisenä päivänä pidetään kaikille avoin kahden CAC:n, eli SERTin, näyttelyt sekä bullterriereille, että kääpiöbullterriereille. Näyttelyiden tuomareiksi valitaan tunnettuja kasvattajatuomareita eri puolilta maailmaa.

Tapahtuman toisena päivänä järjestetään maajoukkuekisa, Country Competition, jonne pääsee kutsulla. Jokaisen maan bullterrieriyhdistykset kokoavat joukkueen edustamaan maansa kasvatustyötä.

Joukkue koostuu kahdesta yli 2-vuotiaasta uroksesta ja kahdesta nartusta sekä kahdesta alle 2-vuotiaasta uroksesta ja kahdesta nartusta. Jokaisessa ikä- ja sukupuoliluokassa voi olla yksi varakoira. Koirien syntymämaan ja kasvattajan tulee olla samasta maasta kuin joukkueen edustama maa.

Kilpailun kulku:

Kilpailussa arvostelu aloitetaan alle 2-vuotiaista, ensin uroksista ja sitten nartuista. Tämän jälkeen siirrytään yli 2-vuotiaiden arvosteluun samalla järjestyksellä, eli uroksista aloittaen.

Tuomarit pisteyttävät jokaisen koiran. Kunkin koiran pisteet lasketaan yhteen, ja eniten pisteitä saanut maajoukkue voittaa ikäluokkansa, toiseksi tulleen joukkueen sijoittuessa runner-upiksi.

Kun kaikki ikäluokat on arvosteltu ja joukkueiden pisteet laskettu yhteen, eniten pisteitä saanut maa kruunataan kilpailun voittajaksi, ja toiseksi tulleen maan sijoittuessa runner-upiksi.

Tänä vuonna Championship Shown tuomareina bullterriereillä on Melanie Whitehair (Sandstone, US), Carl Pew (Silmaril, US), Vanessa Hearne (Warbonnet, UK) ja Christine Cook (Bullpatchy, AU).

Maajoukkuekisan, Country Competition, tuomareina toimivat Fabio Agosta (Bullistorgame, IT), Sandra Zepke (Mighty Bulls, AT) ja Antonio Jesus de Carvalho Junior (Auca Siguen, BR).

Tapahtuman järjestetään Center Parcs Limburgse Peelissä, Hollannissa.

Lisätietoa löytyy Hollannin bullterrieriyhdistyksen Facebook-sivulta tai kotisivuilta.
Sivulta löytyy linkki näyttelyn ilmoittautumiseen (Championship Show).

Suomen Bullterrieriyhdistys on kutsunut seuraavat koirat edustamaan Suomea Hollannin maajoukkuekisaan 23.11.2025

Urokset

yli 2-vuotiaat
Funbull’s Nohea Kaipo (kasv. Sanna Perätalo, om. Jutta Nättilä)
Silly Bullies Albert (kasv. Kira Taka-Prami, om. Kira Taka-Prami & Milla Mattila)

alle 2-vuotiaat
Funbull’s Outstanding Option (kasv. & om. Sanna Perätalo)
Bitterbull’s Bring It On Down (kasv. Annika Walldén, om. Tara Fay)

Nartut

yli 2-vuotiaat
Guardian Eyes Seal The Deal (kasv. Saara Ahtiainen, om.  J. Ahvenainen, A. Walldén & J. Kontkanen)
Undeniabull Lawdy Miss Clawdy (kasv. Katariina Hokkanen & Karoliina Pitkäaho, om. Katariina Hokkanen)
Varalla: Silly Bullies Alana (kasv. Kira Taka-Prami, om. Kira Taka-Prami & Linda Liljeberg)

Alle 2-vuotiaat
Funbull’s Obviously Fantastic (kasv. & om. Sanna Perätalo)
Bitterbull’s Roll With It (kasv. Annika Walldén, om. Annika Walldén & Janne Ahvenainen)

Syyskokouksessa valitaan uusia tekijöitä

Yhdistyksen vuosittaisessa syyskokouksessa valitaan seuraavalle vuodelle erovuorossa olevien hallituksen ja toimikuntien jäsenten tilalle uusia tekijöitä. Syyskokous pidetään tänä vuonna 19.10. klo 16.00.

Hallituksen lisäksi yhdistyksen asioita hoitaa viisi toimikuntaa:

  • Bullipäivätoimikunta
  • Jalostustoimikunta
  • Trophytoimikunta
  • Sometoimikunta
  • Bulteri-Vuosijulkaisutoimikunta

Puheenjohtaja ja hallitus

Suomen Bullterrieriyhdistyksen hallitukseen kuuluu kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan syyskokouksessa valitun puheenjohtajan lisäksi kuusi kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan valittavaa muuta jäsentä, joista kolme on vuosittain erovuorossa.

Hallituksen tehtävänä on:

  • Hoitaa yhdistyksen kirjeenvaihto ja muut juoksevat asiat.
  • Kutsua yhdistys kokouksiin ja valmistaa kokoukselle sääntöjen mukaan esitettäväksi määrätyt asiat sekä panna toimeen yhdistyksen kokouksen tekemät päätökset.
  • Tehdä aloitteita ja ehdotuksia yhdistyksen kokoukselle sopiviksi harkitsemistaan toimenpiteistä yhdistyksen tarkoitusperien toteuttamiseksi.
  • Päättää jäsenten ottamisesta ja erottamisesta, kuitenkin siten, että vuosikokous kutsuu kunniajäsenet.
  • Edustaa yhdistystä, tehdä sitoumuksia, kantaa ja vastata yhdistyksen puolesta.

Nykyisen puheenjohtajan, Annika Walldenin, kausi päättyy ja yhdistyksen syyskokouksessa tullaan valitsemaan uusi puheenjohtaja ja erovuorossa olevien hallitusten jäsenten tilalle uusia jäseniä.

Kiinnostaako jalostustoimikunta?

Jalostustoimikunnan tarkoituksena on ohjata ja valvoa rodun jalostusta maassamme ja avustaa kasvattajia ja jalostusyksilöiden omistajia jalostussuunnittelussa antamalla neuvontaa ja informaatiota.

Tarkoitus toteutuu

  • Keräämällä ja arkistoimalla tietoja rodun tilanteesta Suomesta ja ulkomailta.
  • Tietojen julkaiseminen kasvattajien ja harrastajien tiedoksi.
  • Rodun Jalostuksen tavoiteohjelman (JTO) tekeminen Suomen Kennelliiton jalostustieteellisen valiokunnan ohjeistuksen mukaisesti ja tämän jälkeen noudattaa sitä.
  • Laskea Vuoden kasvattaja -kilpailun pisteet.

Toimikunnan jäsenten toimikausi on kaksi vuotta. Puolet jalostustoimikunnan jäsenistä on erovuorossa vuosittain. Toimikuntaan kuuluu viisi rodun kasvattajaa tai harrastajaa, jotka kasvatustyöllään tai muulla toiminnallaan ovat osoittaneet perehtyneensä rotuun tai omaavat rodun jalostuksessa tarvittavaa asiantuntemusta. Jalostustoimikuntaan voidaan myös valita asiantuntijajäsen, yhdistyksen ulkopuolelta, esim. rodun sairauksiin erityisen hyvin perehtynyt eläinlääkäri.

Lue lisää jalostustoimikunnasta.

Kiinnostaako Trophytoimikunta?

Tämän toimikunnan tehtävänä on:

  • Valita koirat Bullipäivillä järjestettävään Trophy-kutsukilpailuun.
  • Valita koirat Suomen joukkueeseen Hollannissa järjestettävään N.B.T.C International weekendiin ja Belgiassa järjestettävään C.E.T.S kutsukilpailuun
  • Laskea Vuoden Bulli-kisan sekä Vuoden harrastajabullin tulokset.
  • Listata, tilata ruusukkeet ja tehdä diplomit kansainvälisen muotovalion arvon saavuttaneille koirille.

Toimikunnan jäsenten toimikausi on yksi vuosi.

Lue lisää Trophytoimikunnasta.

Kiinnostaako somen tekeminen?

Sometoimikunnan pääasiallinen tehtävä yksinkertaisuudessaan on ylläpitää Suomen Bullterrieriyhdistyksen sosiaalisen median kanavia. Toimikunnan jäsenten toimikausi on kaksi vuotta.

Lue lisää sometoimikunnasta.

Bullipäivätoimikunta

Toimikunnan tarkoitus on toteuttaa yhdistyksen vuosittainen erikoisnäyttely, Bullipäivät, ja sen yhteydessä järjestettävä huutokauppa ja näyttelyillallinen. Näyttelyn tavoitteena on edistää terveiden, hyväluonteisten, käyttöominaisuuksiltaan ja rakenteeltaan sekä ulkomuodoltaan rodunomaisten, hyvinvoivien koirien kasvatusta. 

Hallitus valitsee ehdokkaista näyttelytoimikunnan puheenjohtajan, joka valitsee toimikunnan muut jäsenet. Kennelliiton näyttelysäännöt määräävät henkilöt, jotka on oltava mukana toimikunnassa. Hallitus on valinnut Annika Walldénin vuoden 2026 näyttelytoimikunnan puheenjohtajaksi. Innokkaita tekijöitä näyttelyn järjestämiseksi otetaan aina vastaan! Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan tähän toimikuntaan, voit olla suoraan yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen bullipaivat@gmail.com.

Lue lisää toimikunnasta.

Kiinnostaako viestinnälliset työt?

Bulteri on Suomen Bullterrieriyhdistys ry:n jäsenjulkaisu, joka ilmestyy kerran vuodessa. Vuosijulkaisu kasaa koko vuoden tapahtumat ja merkittävät asiat yksiin kansiin. Julkaisuun kerätään mm. kaikki vuoden aikana valioituneet. Vuosijulkaisussa on esillä mm. erikoisnäyttelyt meiltä ja maailmalta, suurimmat muut näyttelyt ja tapahtumat, terveysaiheiset artikkelit, kasvattaja- ja asiantuntijahaastattelut sekä kasvattajien mainokset ja tervehdykset.

Hallitus valitsee ehdokkaista päätoimittajan, joka valitsee toimikunnan muut jäsenet. Vuoden 2025 jäsenjulkaisusta vastaa Krista Forsander. Jos sinua kiinnostaa tulla tekemään vuoden 2025 tai vuoden 2026 vuosijulkaisua, voit ottaa yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen bulteritoimitus@gmail.com.

Kuinka asettua ehdolle?

Puheenjohtajan, hallituksen ja toimikuntien avoimiin tehtäviin voi asettua ehdolle yhdistyksen syyskokouksessa, joka pidetään 19.10.2025 klo 16.00 hybridi-kokouksena (Teams/live).

Kasvattajaesittelyssä Undeniabull

Olemme kaksi sisarusta, Katariina ja Karoliina, Etelä-Savosta, ja koiria ollut elämässämme vuodesta 1995. Ensimmäinen oli dobermanni ja samana vuonna, melkein vuoden odottelun jälkeen, tuli ensimmäinen bullterrieri Armi. Tuon jälkeen bullterrierejä on ollut kotona enemmän ja vähemmän.

Ensimmäinen pentueemme ennen kennelnimeä syntyi vuonna 2000 ja seuraava, myös ennen kennelnimeä, vuonna 2008. Kennelnimen Undeniabull saimme vuonna 2010. Olemme molemmat käyneet Kennelliiton Kasvattaja 2 -kurssin.

Olemme olleet Suomen Bullterrieriyhdistyksen jäseniä vuodesta 1995 on/off. Molemmat meistä on ollut myös yhdistyksen toiminnassa mukana mm. jalostustoimikunnassa, bullipäivätoimikunnassa, trophytoimikunnassa ja hallituksen jäsenenä. Yhdistystoiminta ollut tähän mennessä mielenkiintoista ja on ollut mukava olla vaikuttamassa rotumme asioihin. Katsotaan, miten jatketaan!

Meidän tavoitteenamme kasvattajina on ollut kasvattaa terveitä, hyväluontoisia ja rodunomaisia koiria. Mikäli terveydessä tai luonteessa on ollut sanomista, olemme jättäneet koiran pois jalostussuunnitelmista, vaikka kyseessä olisi isolla summalla tuotu tuonti, terveyden ja luonteen suhteen emme tee poikkeuksia. Nykyisin täällä on aivan liian paljon terveysongelmia ja huonoja luonteita (arvaamattomia ja arkoja koiria). Koemme, että meidän kasvattajien tulee olla kriittisempiä jalostuskoirien suhteen. Ei jokaisella yksilöllä tarvitse pentuja teettää.

Unohtumattomia hetkiä rodun parissa on ollut jokaisen pentueen syntymä, kasvattien ja omien koirien menestys näyttelyissä sekä terveeksi testatut kasvatit. Omista koirista Mobin (Essential Element Timar) Vuoden Bulli -kisan voitto vuonna 2019, Bullipäivien voitto vuonna 2024, Terrierin ROP kolme kertaa ja muut sijoitukset ja Voittaja-tittelit. Myös Maisan (Undeniabull Wreckingball Timar) PN2 ja SERT Bullipäivillä vuonna 2022 (tuomarina Chris Kilpatrick, Kilacabar, UK), ovat jääneet lähivuosista mieleen. Tällä hetkellä kiinnostuksemme näyttelyihin on hieman lopahtanut, katsotaan mitä tulevaisuudessa.

Pentueita on suunnitelmissa, mutta toteutuvatko ne, on eri asia. Kasvatamme lähinnä itsellemme ja silloin määrä ei korvaa laatua ja jokainen pentue on tarkkaan harkittu ja mietitty. Tällä hetkellä (vuonna 2025) kodeissamme vaikuttaa Katariinalla neljä ja Karoliinalla kaksi bullia. Sijoituksessa on uros Hannu (Mister Muscari Timar) ja Dana (Undeniabull Lawdy Miss Clawdy).

Katariina & Karoliina, kennel Undeniabull

Katariina, kuvaaja Anne Eriksson
Karoliina, kuvaaja Jatta Pailinna-Rosenlöf

International weekend ja Suomen maajoukkue – Kerro omat ehdotuksesi!

Hollannin Bullterrier Club (N.B.T.C.) järjestää vuosittain marraskuussa suuren kaksipäiväisen kansainvälisen tapahtuman International weekend – Championship show & Country competition. Vuoden 2025 tapahtuma järjestetään 22.-23.11.

Tapahtuman ensimmäisenä päivänä pidetään kaikille avoin kahden CAC:n, eli SERTin, näyttelyt sekä bullterriereille, että kääpiöbullterriereille. Näyttelyiden tuomareiksi valitaan tunnettuja kasvattajatuomareita eri puolilta maailmaa.

Tapahtuman toisena päivänä järjestetään maajoukkuekisa, Country Competition, jonne pääsee kutsulla. Jokaisen maan bullterrieriyhdistykset kokoavat joukkueen edustamaan maansa kasvatustyötä.

Nyt olisi jälleen ajankohtaista ehdottaa koiria Suomen joukkueeseen! Maajoukkuekisa pidetään sunnuntaina 23.11. Kisan edustajan täytyy olla Suomessa syntynyt bullterrieri, koska kisassa edustetaan maan kasvatustyötä.

Joukkue koostuu kahdesta yli 2-vuotiasta uroksesta ja nartusta, sekä kahdesta alle 2-vuotiasta uroksesta ja nartusta. Koirien tulisi olla mahdollisimman laadukkaita rodun edustajia.

Jos tiedät jonkun hyvän bullterrierin edustamaan kasvatustyötämme Suomen joukkueeseen, laita ehdotuksesi sähköpostilla trophytoimikunnalle osoitteeseen sbytrophy@gmail.com sunnuntaihin 24.8. mennessä.

Morten muutti Turkuun

Bullterrierin pentuja syntyy vähenevissä määrin Suomeen ja pennusta haaveilevat voivat joutua odottamaan pitkäänkin, erityisesti jos haluaa pennun kotimaiselta kasvattajalta. Vuonna 2024 jalostustietojärjestelmän mukaan Suomeen rekisteröitiin vain neljä pentuetta ja vuonna 2023 ainoastaan kolme.

Pentupula on monelle rodun ystävälle tuttu haaste, mutta toisinaan palaset loksahtavat juuri oikeaan aikaan paikoilleen. Toukokuussa syntyi pentue, joka toi helpotusta bullikaipuuseen ja yhdelle onnelliselle kodille Turkuun odotetun uuden perheenjäsenen, Mortenin.

Lue Jennin ja Laurin kertomus Mortenin ensimmäisistä viikoista uudessa kotikaupungissaan.

Bullikuume kun alkaa, niin se on sitten menoa!

Menoa tähän arkeen jo kaivattiinkin. Loviisaan sitä kuumetta sitten lähdettiin lääkitsemään. Annikan ja Jannen kasvattamana saatiin Morten Turkuun. Kuten jokaisella lapsella, niin oli Mortenillakin työnimi. Euroviisujen aikaan maailmaan saapui bullipentue ja nimiksi valittiin tietysti euroviisujen tähdet. Mortenin työnimenä toimi ”Käärijä” eli paidaton riehuja, joka myöhemmin kotona osoittautui housuttomaksi köyrijäksi. Sen verran viriiliksi nuoreksi mieheksi hän paljastui.

Morten on nuoresta iästä huolimatta ehtinyt jo hyvin tutustumaan Turkuun. Käydään yhdessä kaupassa, tai ainakin niin kauan kuin koirakärryihin tämä sankari mahtuu. Föri-lautalla myös kuljetaan ja leikitään villakoira Bobin kanssa. Morten on kaiken kaikkiaan bullien bulli. Osallistuu kaikkeen, rakastaa kaikkia ja kiihtyy nanosekunnissa zoomeihin. Tällä pojalla riittää ihmettelyä vielä paljon sisällä ja ulkona.

Rotu herättää joka lenkillä huomiota, ja Morten edustaa sitä hyvin. Vaikka eräs lapsi tokaisikin Ruissalossa, että “pieni vinttikoira”, niin kyllä tästä onneksi bullimies vielä kasvaa!