Katariina Hokkanen, Karoliina Pitkäaho ja Monika Suhonen kasvattavat bullterriereitä kennelnimellä Undeniabull. Kennelnimen he saivat vuonna 2009. Siskokset Katariina ja Karoliina asuvat Kangasniemellä, ja vuonna 2019 mukaan tullut Monika Hyvinkäällä. Ensimmäinen pentue kennelnimen alla syntyi vuonna 2010. Tähän mennessä pentueita on 11, joihin on syntynyt yhteensä 53 pentua. ”Pentujen syntymä lämmittää sydäntä joka kerta” sanoo Katariina.
Katariinan elämässä bulleja on ollut jo vuodesta 1995, ensimmäinen pentue syntyi (ennen kennelnimeä) vuonna 2000. ”Kasvatus lähti täysin hulluudesta rotuun”.
Karoliina kertoo seuraavaa ”Bullit tuli elämääni siskoni Katariinan kautta viime vuosituhannella, ja ensimmäisen oman bullini Sylvin (Tiamat Kirke) sain vuonna 2006. Ensimmäisen pentueen kasvatin ennen kennelnimeä vuonna 2008. Kasvatukseen tuli lähdettyä aikanaan siskoni sekä ensimmäinen bullterrierini kasvattajan Marja-Liisan innoittamana. Ideana on ollut alusta asti kasvattaa lähinnä itsellemme ja omaan jalostuskäyttöömme passeleita bulleja”.
Monika ihastui rotuun jo 10-vuotiaana nähdessään Itävallassa bullterrierin ja siitä saakka hänessä kyti ajatus omasta bullista. Vihdoin vuonna 2010 ensimmäinen oma bulli sitten tuli, ja sen myötä hän tutustui muihin rodun harrastajiin, kuten Karoliinaan ja Katariinaan. ”Pian tulikin ensimmäinen sijoituskoira ja siitä se kiinnostus sitten lähti pikkuhiljaa kasvattamista kohti. Likat ottivat minut siipiensä suojaan, ja ovat opettaneet todella paljon. Olen ikuisesti kiitollinen parhaille mentoreilleni.”
Kaikki kolme mainitsevat, että kasvatuksessa tavoitteena on auttaa maailmaan hyväluonteisia ja -rakenteisia, terveitä bulleja. ”Suuret sukusiitosprosentit eivät minua kiinnosta, vaan mahdollisimman laaja geenipooli käyttäen tarkasti mietittyjä sukutauluja sekä yksilöitä. Ja pitäähän bullin tietenkin näyttää myös bullilta. Parasta kasvattamisessa on se, kun ne tarkat suunnitelmat ns. paperilla toteutuvat myös konkreettisesti pentujen muodossa. Bullipennut ovat lumoavia pieniä marsuja, joista kehittyy ensin maahain poikasia ja myöhemmin ihania sydänten ja sohvien valtaajia,” sanoo Karoliina.
”Haastavinta on ehdottomasti pyrkiä välttämään virheiden tuplaamista äiti- ja isäkoiria miettiessä, oli virheet sitten rakenteellisia, terveydellisiä tai muuta vastaavaa. Liian suuren sukusiitoksen välttely on myös haaste näin pienessä rodussa. Lisäksi kaikki koetut menetykset pentueita teettäessä ja kasvattaessa ovat raastavia henkisesti ja jättävät kyllä syvät jäljet sydämeen,” Karoliina kertoo. Monika sanoo samaa ”aina kun menettää pennun, lähtee pala sydämestä mukana, ja sitä miettii montakohan palasta on enää jäljellä.” Myös rodun tämänhetkinen tilanne maailmalla ja Suomessa huolestuttaa kasvattajia.
”Mieleenpainuvia hetkiä kasvattajana on hirmuisesti! Jos pysytään positiivisella mielellä, niin jokainen pentue, jonka emä on synnyttänyt luonnollisesti kotona, on tärkeä hetki kasvattajalle, ja tällaisia narttulinjoja me pyrimmekin vaalimaan”, tästä kaikki kolme ovat samaa mieltä. ”Tärkeintä on narttu, joka pystyisi synnyttämään itse ja hoitaa pentunsa hyvin” lisää Monika.
Takaraivossa oli muhinut jo pari vuotta ajatus valkoisesta narttupennusta, ehkä jollain kivoilla päämerkeillä jos sattuis löytyyn… Noh, nykyään kun internetin ihmeellinen maailma mahdollistaa tän sohvalla makaamisen ja onnen etsimisen, niin sitähän sitten etsittiin, ja etsittiin, kunnes… BINGO! Siitä sitten vaan tuumasta toimeen, ja niinhän siinä kävi että sain juuri sen mitä halusinkin, lokakuussa Ranskaan syntyi juuri sellainen napero, että Koskisen akan luut padassa kolisivat paikoilleen ja tähdetkin olivat otolliset.
Jostain kumman syystä neiti sai ”työnimekseen” Panda, ja tätä neitiä sitten piti odotella se muutama viikko. Pandallahan oli toki jo oikeakin kutsumanimi olemassa, mutta kaikki aikanaan…
Hyvä ystäväni Sara oli jo ilmottanut, ettei hänkään ei ole koskaan Ranskassa käynyt, joten päiväkahvit Pariisissa oli jo sellanen ”must to do” juttu meille, koska me tehdään muutenkin paljon yhteisiä retkiä kaikkialle, ja pitäähän sitä ihmisen kerran elämässään Pariisissakin kahvia saada. Ei liene yllätys, että iltavuorostahan tähänkin reissuun lähdettiin, mutta onneksi siihen on jo totuttu. Lauantaina 10.12. startti oli klo 02:30. Saran mies Jaakko oli vapailla, ja toi Saran jo tutuksi tulleeseen treffipaikkaamme, Kolmenkulman ABC:lle mistä meidän mystiset retket aina alkunsa saavat.
Keli oli jokseenkin järkyttävä, uskokaa vaan että TRE-HKI motaria en eläissäni ole ajanut max 70km/h, mutta nyt ajoin. Kyllä, kaasujalka Koskinen tosiaankin ajeli madellen, mutta aikaahan meillä oli, eikä ennenkään olla mistään myöhästytty, vaikka niitä likipiti juttuja olis vaikka ja kuinka… Vai mitähän tähänkin sanois entinen Kurittu jos kysyttäis, vaan nytpä ei kysytä, vaan pysytään tässä retkessä 😉 Ohituskaistaa ei voinut käyttää, ja lunta tuli vaakatasossa siihen tahtiin, että lentokentälle kun päästiin, oli autonperä sellaisen lumimassan peitossa, ettei autosta näkynyt kun sumuvalo. Kone oli reilun tunnin myöhässä, koska sitä sulateltiin ja valeltiin jäänestolla. Matkaan kuitenkin päästiin ja Pariisi häämötti vain 3 tunnin päässä.
Perillä Charles de Gaullen kentällä saatiin kuulla, että paikallisjunat olivatkin lakossa, joten ainoa järkevä kulkumuoto oli hypätä bussiin. No, näinhän tekivät tietty kaikki muutkin, joten ihan ekaan bussiin me ei edes mahduttu. Keli oli suht hyvä, +4 lämmintä eikä sateesta tietoakaan. Tulihan se meidänkin vuoro, ja voi pojat että se bussi ahdettiin täyteen. Kuski komensi ihmisiä käytävällä tiivistämään, että sai mahdollisimman paljon väkeä kyytiin. Meidän onneksemme oltiin ihan viimeisiä, jotka bussiin mahtui, ja meidänkin piti nojaantua jos mihinkin suuntaan, että kuski sai ovet kiinni ja päästiin matkaan. Kuski piti ikkunaa auki ainoastaan tunneleissa, ja tuossa yli 3 miljoonaa km ajetussa vanhassa dösässä ei mitään ilmastointeja todellakaan ollut. Ilma oli sanoinkuvaamattoman paksua, eikä aikaakaan kun meidän ja oven välissä oleva nuori nainen oksensi bussiin kun oli niin paha olo. Nooh, tästäkin selvittiin ja hieman kyllä mietitytti, kun kuski ei nähnyt oikealle kaikista peileistä eikä ikkunoista, kun matkustajia oli niin paljon. Torvi pohjaan ja vilkku päälle, niin kaistat vaihtui, ja meitä hymyilytti että mikäs siinä, maassa maan tavalla.
Bussi vei meidät Pariisin keskustassa Operaan, ja tässä kohtaa Sara tallensi meidän sijainnin puhelimeensa, että ehkä löydettäis sitten samaiselle pysäkille takaisinkin. Oli muutes kauppaa jos minkälaista, ja ekanahan me tietysti tuppauduttiin sellaseen valtavaan suklaapuotiin. Voi että mikä tuoksu, toinen toisiaan valtavampia ja hienoimpia suklaarasioita ja työntekijöillä oli juuri sellaiset valkoiset asut valtavine hattuineen, oi oi. Ja kyllä, allekirjoittanut raahasi sitten matkalaukussaan suklaata, levyä ja rasiaa sekä tietysti kummitytöille tuliaisina suuret suklaanallet, jotka oikeasti olivat vielä kotonakin ehjät!!!
Noh, tästä matka tietysti jatkui oopperatalolle, pakolliset turistiselfiet piti ottaa, jotta todistettavasti ollaan nähty jotain oikeitakin nähtävyyksiä! Sitten vuorossa olikin jotain evästä. Bongasimme Cafe De L Operan, jossa istuimme hetkosen nauttimassa lämpöiset leivät kuplivan veden ja cappuccinon kanssa. Tulipa siinä syötyä ranskassa ranskalaisia, ja oli kyllä aikamoinen pettymys, mutta nälkäänsä syö vaikka kiviä, sanotaan.
Koska lento oli sen verran paljon myöhässä, ja bussilla kulku oli kohtuu hidasta junien lakon takia, oli meidän aika kortilla, ja Eiffel-tornin katselmus sekä paljon muutakin päätettiin jättää seuraavaan kertaan. Takaisinpäin olikin hyvin väljää, bussissa oli hyvinkin tyhjää, ja matka takaisin kentälle sujui huomattavasti nopeammin.
Olin sopinut kasvattaja Danielin kanssa että hän tuo pennun minulle kentälle, koska meillä ei ollut tällä erää mahdollista viipyä reissussa kun yksi päivä, eikä se olisi riittänyt siihen, että olisimme hakeneet pennun hänen kotoa asti. Harmi sinänsä, sillä hän omistaa myös toisen koirani isän, eli Yuman isän Elviksen, ja olisi ollut todella hienoa päästä näkemään livenä tietysti Elviskin, kuten myös kaikki muutkin hänen koirat. Mutta sitten seuraavalla kerralla, koska se sitten eteen tuleekaan…
Menimme Danielin kanssa kahville ja kävimme kaikki pennun paperit läpi, kaikki oli aivan kuten pitikin. Pentu oli IHANA, niin kaunis, rauhallinen ja kiltti, ensin se pussas ja pesi naaman, jonka jälkeen tunki pään kainaloon ja alkoi tuhisemaan unta kupoliinsa. Tietysti veimme kasvattajalle tuliaisina Fazerin suklaita, sekä Salmiakkikossua, kuinkas muuten 😀
Lähtöselvityksessä pentu punnittiin ja paperit tarkistettiin. Finnairin virkailijaa hymyilytti, kun hän tajusi kassissa olevan bullin pennun, hänellä oli itselläänkin kotona bulli, mikä sattuma! Hyvästelimme Danielin tällä erää, ja turvatarkastusten jälkeen menimme hiukopalalle ja viimeisille ostoksille. Pentu oli etukäteen niin hyvin totutettu lentokassiin, että oli siellä kuin vanha tekijä.
Koneeseen päästyämme alkoi jo meilläkin luomet painaan, ja siinä takasin lennolla taidettiin vähän torkkua koko porukka. Onneksemme saatiin koko penkkirivi käyttöömme, joten pentu sai nukkua keskipenkillä omassa kassissaan. Pariisi oli tältä erää taakse jäänyt ja Helsinki odotti lumisateen ja parin pakkasasteen kera. Saran harjatessa autoa puhtaaksi menomatkan lumista, pentu ihmetteli lunta, hyi ja yäk, tuota kylmää valkoista mönjää, ja siihen muka pitäisi pissata! No, äkkiäkös auto lämpesi ja matka kotiin alkoi. Sinne se nukahti takapenkin häkkiin, ja tuhisi siellä aina koko matkan kotiin asti. Jaakko oli meitä jälleen ABC:llä vastassa, ja Sara jatkoi siitä kotiinsa viemään Brucelle ja Hertalle pennuntuoksua terveisinä.
Kotiin päästyämme, Yuma olikin ihmeissään, että mikäs sittiäinen sieltä keskellä yötä ovesta tupsahti. Totesin Yumalle, että tämä on Goyan, sinun uusi kaverisi, ja laskin pennun lattialle. Goyan oli heti innoissaan ja hullunrohkea, jopa niin rohkea, että kokeili mitä tapahtuu kun iskee naskalinsa Yuman jalkojen välissä roikkuviin killuttimiin 😀 Hetken aikaa Yuma pyöritteli tulokasta pitkin lattiaa kertoen, ettei hänen kalleuksiaan sovi nakerrella. Tämän jälkeen Yumasta tuli huolehtiva isoveli, Goyanin oma iso kaveri, joka seuraa joka paikkaan ja pitää pienestä huolta.
Moni lemmikin omistaja voi pohtia miksi minun pitäisi viedä oma koira luonnetestiin ja mitä hyötyä siitä on? Monelle luonnetestikävijälle koiran testin aikana osoittamat reaktiot ja testaajien selitykset koiran käyttäytymisestä auttavat ymmärtämään koiran käyttäytymistä arjessa ja sieltä jää arvokasta tietoa koiran koulutusta varten. Moni on testin jälkeen ymmärtänyt koiransa vahvuuksia ja heikkouksia yksilönä paremmin ja se on tehnyt yhteiselosta helpompaa.
Rotua harrastavan yhdistyksen velvollisuuksiin kuuluu kerätä tietoa koirien terveydestä, ulkomuodosta ja luonteista. Yksi luotettavimmista tavoista tilastojen keräämiseen on luonnetestikäynnit. Siellä jokainen koira arvioidaan saman kriteeristön mukaan ja testin kulku pääpiirteittäin ja osa-alueittain on jokaiselle koiralle sama, joten testistä saatava tieto on vertailukelpoista ja pätevää. Tätä tietoa ei saada, mikäli koiranomistajat eivät vie koiria testattavaksi.
Koirasi kasvattaja saa testatuista koirista arvokasta tietoa kasvattamiensa koirien luonteista. Kasvattaja pystyy arvioimaan luonteiden periytyvyyttä ja eroja sisarusten ja pentueiden välillä, kun käytössä on samalla tavalla testattujen koirien tuloksia. Koiran omistaja ja koiran kasvattaja ei aina puhu koiran luonteesta ja käytöksestä samoilla termeillä ja väärinymmärryksen mahdollisuus on aina olemassa vaikka kasvattaja ja kasvatin omistaja olisivat yhteydessä ja koiran käyttäytymisestä olisi keskusteltu. Luonnetestissä jokainen koira arvioidaan tiettyä termistöä käyttäen ja silloin erehdyksen tai väärinymmärryksen mahdollisuutta koiran luonteen suhteen omistajan kertomana ja kasvattajan kuulemana ei ole. Jokaisella koiranomistajalla on myös oma subjektiivinen käsityksensä siitä mikä on esimerkiksi kova tai saalisviettinen koira. Toisen mielestä sama yksilö on ”tosi kova ja tosi saalisviettinen”, kun taas jonkun toisen mielestä kyseinen koira on sitä keskivertoisesti.
Jos siis rakastat rotua sen rotutyypillisen luonteen takia, ole ystävällinen ja ainakin harkitse, että veisit koirasi luonnetestiin. Kasvattajien on paljon helpompi tehdä työtään ja jalostaa rotutyypillisen luonteen omaavia koiria, mitä enemmän tietoa koirien ja sukujen luonteista ja niiden eroista meillä on käytettävänä. Haluammehan, että bullit säilyvät sen luonteisina, kuin mitä niiden kuuluu olla.
Yhdistys tukee
Viime vuoden lopussa yhdistyksen yleiskokous teki päätöksen, että koirien luonnetestikäyntejä tuetaan yhdistyksen varoista ainakin vuoden 2023 loppuun saakka, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus koiransa testauttaa. Käyttäkää ihmeessä tämä iso rahallinen tuki hyödyksi ja käyttäkää koiranne testissä tämän vuoden aikana. Testitulosta ja kuittia vastaan yhdistys palauttaa jäsenen omistaman bullterrierin luonnetestimaksun. Luonnetestien ajankohdat ja paikkakunnat sekä ilmoittautuminen löytyy osoitteesta www.virkku.net ja sieltä testit ja kuvaukset -sivu. Luonnetestejä lisätään sinne pitkin vuotta sitä mukaa kun järjestävät yhdistykset niitä päättävät järjestää.
Luonnetestiin voi osallistua 2-7vuotiaan rekisteröidyn bullterrierin kanssa. Hitaasti kehittyvän rodun kohdalla kannattaa aina pohtia, että testiin vietävä koira on selkeästi aikuinen, eikä enää kehittyvä nuorukainen. Luonnetesti suoritetaan vain kerran koiran elämän aikana, ellei tiettyjen ehtojen täytyttyä ole oikeutettu uusintaan.
Testin kulku
Aivan ensimmäisenä on tärkeää ja helpottavaa tietää, että koiraa ei millään tavalla tarvitse eikä saa kouluttaa luonnetestiä varten. Siellä haetaan koiran luontaisia reaktioita asioihin, jotta sen perusluonne, mitä ei koulutuksella voi muuttaa, saataisiin selville.
Testissä koiranomistajan tehtävä on sinänsä erittäin helppo. Omistajan tulee vain ja ainoastaan pitää kiinni hihnan toisesta päästä ja olla hiljaa paikallaan, kunnes testaaja pyytää kehumaan koiraa, rohkaisemaan koiraa tai liikkumaan johonkin suuntaan. Koira on hihnaan kytkettynä koko testin ajan.
Testissä on aina kaksi testaajaa sekä muutamia toimihenkilöitä avustamassa. Jokainen koira suorittaa testin yksin oman omistajansa kanssa ja on ainoa koira testialueella. Testi alkaa lyhyellä jutustelulla, jossa tuomari kysyy muutamia kysymyksiä koirasta, sen kotioloista ja käyttäytymisestä kotona. Jutustelun lomassa testaaja alkaa tehdä tuttavuutta koiran kanssa, mistä se sitten etenee pieneen leikittämissessioon. Tämän jälkeen siirrytään tarkkailemaan koiran reaktioita kelkkakokeeseen. Siinä kelkkaa, jonka päällä on vaatteisiin puettu vanerinen ihmistorso, raahataan köydellä paikoillaan olevaa koiraa ja omistajaa kohti. Kaikenlaiset reaktiot ovat mahdollisia ja täysin sallittuja.
Kelkkakokeen jälkeen lähdetään kävelemään testaajan kertomaan suuntaan ja toinen testaajista ”hyökkää” piilosta keppi kädessä koiraa ja omistajaa kohti. Tässä jälleen tarkkaillaan koiran reaktioita. Hyökkäyksen jälkeen testaaja muuttuu ystävälliseksi koiraa kohtaan ja tarkastellaan kuinka nopeasti koira ”unohtaa” aiemman hyökkäyksen. Koira jää tästä tilanteesta testaajan seuraan ja omistaja pyytää sen hetken kuluttua luokseen. Sekin on aivan sallittua, että koira ei suorita luoksetuloa, vaan on halukas jäämään uuden kaverinsa luo. Luoksetulonkaan aikana koiraa ei lasketa hihnasta irti, ellei siitä erikseen ohjaajan kanssa sovita.
Tämän osa-alueen jälkeen siirrytään tynnyrikokeeseen, jossa koiran kanssa kävellään puusta rakennetun luiskan ohi, jonka päältä tynnyri lasketaan vyörymään koiran ja ohjaajan perään. Tynnyrin sisällä on tavaroita, joten tynnyri rämisee ja kolisee. Tässä jälleen tarkkaillaan koiran reaktioita yllättävään tilanteeseen.
Tynnyrikokeen jälkeen koiran kanssa lähdetään jälleen kävelemään, kunnes vastaan tulee maasta nopeasti pystyyn ponnahtava haalari. Koiralle jälleen yllättävä tilanne, jossa sen luontaisia reaktioita tarkkaillaan.
Seuraava osa-alue on pimeä huone. Siinä koira jää testaajan kanssa ulos, kun omistaja menee toisen testaajan kanssa sisätiloihin. Sisätilat on täysin pimennetty ja omistaja menee sinne ohjattuun paikkaan istumaan koiralta piiloon. Hetken kuluttua koira lasketaan etsimään ohjaajaa pimeästä huoneesta ja taas kerran sen toimintaa ja reaktioita seurataan. Ei ole mitenkään tavatonta, jos bullia ei kiinnosta lähteä etsimään ohjaajaa, vaan testaajien seura on riittävän viihdyttävää.
Tämän jälkeen edetään kohti seuraavaa testin osa-aluetta, seinää. Tässä koira jätetään yksin, lyhyeen hihnaan seinään kiinnikytkettynä. Tuomari tulee piilosta keppi kädessä koiraa kohti uhkaavasti hyökäten, samoin kuin aiemmassa osa-alueessa ohjaajan kanssa ollessa. Kun koiran reaktio hyökkäykseen on saatu selville, lopetetaan uhkaava käytös, heitetään keppi pois ja aletaan ystävälliseksi koiraa kohtaan. Jälleen tarkkaillaan kuinka nopeasti koira unohtaa uhkaavan käytöksen ja luottaa ystävälliseen lähestymiseen.
Viimeisenä osa-alueena kokeessa on ampuminen, jossa selvitetään koiran ääniherkkyyttä. Ensin piilosta, jonkun matkan päästä starttipistoolilla ammutaan ilmaan koiran ja omistajan ollessa liikkeessä ja seuraava laukaus ammutaan koiran ja omistajan ollessa paikalla. Mikäli koiran reaktio on epäselvä, tuomari pyytää vielä uuden laukauksen.
Laukausten jälkeen testi on ohi ja testaajat voi pyytää omistajaa vielä leikkimään koiran kanssa.
Tämän jälkeen testaajat yhdessä pisteyttävät koiran suorituksen ja antavat kattavan analyysin koiran luonteesta koiran omistajalle. Omistaja saa testaajilta luonnetestilomakkeen, missä jokaisen osa-alueen pisteet näkyvät erikseen.
Luonnetestin pistemäärällä ei varsinaisesti ole merkitystä, koska kaksi koiraa täysin samoilla pisteillä voi olla tyystin eri luonteisia. Pistemääriä ei siis kannata suoraan vertailla. Bullterriereille on olemassa rodun ihanneprofiili ja eri osa-alueiden pisteet on määritelty niin, että mikä on rodulle ihanne, mikä on normaalia, mikä ei toivottavaa ja mikä hylkäävää. Ihanneprofiiliin vertaamalla saa parhaan kuvan siitä onko koira tyypillinen vai epätyypillinen rotunsa edustaja.
Luonnetesteistä löytyy paljon videoita mm. Youtubesta ja niitä katsomalla testin kulusta saa halutessaan vielä selkeämmän kuvan.
Mitä eri osa-alueilla haetaan?
Luonnetestin tarkoitus on kuormittaa koiraa normaalista poikkeavilla ja hieman pelottavilla asioilla. Oikeaa tai väärää tapaa tai voimakkuutta reagoida ei varsinaisesti ole, koska reaktiota nimenomaan halutaan. Olisi suorastaan epänormaalia, jos koira ei reagoisi mihinkään. Testaajat toimivat jokaisen koiran kohdalla yksilöllisesti ja herkemmän koiran kanssa esim. hyökkäys lopetetaan heti kun reaktio on saatu, kun taas vahvaluonteisemman koiran kohdalla hyökkäystä voidaan viedä pidemmälle, jotta saadaan paremmin selville, miten voimakas puolustushalu koiralla onkaan.
Luonnetestissä tarkkaillaan koiran reaktioita asioihin ja tilanteista palautumista. Arviointia koiran luonteesta suoritetaan koko testin ajan, ei pelkästään yksittäisten osa-alueiden aikana.
Eri osa-alueiden avulla luonnetestillä pyritään saamaan selville yksilön toimintakyky, terävyys, puolustushalu, taisteluhalu, hermorakenne, temperamentti, kovuus, luoksepäästävyys ja laukauspelottomuus.
Keravalla asustava Tara harrastaa yhdessä bullterrierinsä Sugaradga Poderosan “Totoro” kanssa koiranäyttelyissä käymistä. Tara on harrastanut Totoron kanssa aktiivisesti koiranäyttelyitä vuoden ajan. Viimeiset 10 vuotta Tara on kuitenkin toiminut hyvän ystävänsä näyttelytiimissä kerryttäen kokemusta ja osaamista koiranäyttelyiden kiemuroista.
”Olen kulkenut paljon mm. afgaanivinttikoirien kanssa näyttelyissä ja uskon, että kipinä näyttelyihin syntyi silloin. Ihastuneena katsoin koiria, jotka esiintyivät edukseen ja selkeästi nauttivat siitä”, kertoo Tara. Siksi hän olikin innoissaan siitä, kun oma koira Totoro osoitti olevansa innokas näyttelyitä kohtaan heti pentuajoista lähtien. Tara kuvailee olevansa kunnianhimoinen ja nauttii kilpailemisesta ja menestyksestä. Hän tuntee olonsa kotoisaksi paikassa, jossa on paljon koiria, ihmisiä ja hälinää ja siksi koiranäyttelyt ovatkin lähellä sydäntä.
Tara kokee, että näyttelyissä käyminen on hyvin palkitsevaa ja koukuttavaa. ”Ei ole itsestäänselvyys saada kommunikointia kohdilleen bullin kanssa ja juuri siitä syystä se onkin niin koukuttavaa, kun saat hyvästä yhteydestä palkinnon”, toteaa Tara. Taran silmää miellyttää myös kovin bullterrierin ulkonäkö ja luonne, joten sekin on yksi syy siihen, miksi hän nauttii näyttelyharrastuksesta juuri tämän rodun kanssa paljon.
Näyttelyt vaativat omistajalta innokkuutta ja omistautumista lajia kohtaan. Heti ei kannata luovuttaa, vaikka aluksi kaikki ei menisikään suunnitelmien mukaan. Näyttelyt vaativat joskus pitkää pinnaa, hermoja ja huumorintajua. Näyttelypäivät saattavat venyä todella pitkiksi, joihin uuden harrastajan kannattaa varautua. Näyttelykauteen tulee valmistautua hyvissä ajoin, jopa kuukausia ennen itse näyttelyä. Koiran tulee olla hyvässä lihaskunnossa ja oikeassa painossa. Myös turkki, suu ja kynnet tulee olla huoliteltuina.
”Nuori koira kannattaa sosiaalistaa ja opettaa perus kehäkäytöstä ennen näyttelyihin osallistumista. Nuoren koiran kanssa näyttelykausi kannattaa suunnitella niin, ettei into pääse laantumaan eikä näyttelyitä koiran kehitysvaiheessa olisi liikaa. Kun nuoren koiran treenaamiseen näkee vaivaa ja tekee sen huolellisesti, riittää aktiivisella näyttelykaudella olevat näyttelyt tämän taidon ylläpitämiseksi”, sanoo Tara.
Näyttelyn kulku
Näyttelyyn ilmoittaudutaan yleensä 1–2 kuukautta ennen tapahtumaa. Näyttelyä edeltävänä päivänä on hyvä pestä koira. Koiralla tulee olla sille sopiva näyttelyremmi, jonka kanssa on hyvä harjoitella etukäteen. Näyttelyyn kannattaa ottaa mukaan palkkaamista varten herkkuja, joista koira pitää. On hyvä huomioida, että kaikilla koirilla herkut eivät toimi palkkaamisessa. Joillain koirilla lelu saattaa toimia paremmin, joillain sekä että. Koiralle on hyvä napata mukaan myös vettä ja makuualusta. On tärkeää, että näyttelynjärjestäjältä saatu kilpailunumero (toimitetaan sähköisesti tai postitse) otetaan mukaan näyttelypaikalle, sillä sitä tulee pitää esillä koiraa esiteltäessä. Numero kiinnitetään esittäjän vasempaan käsivarteen tai lanteiden vasemmalle puolelle, kuitenkin niin, että se on selkeästi nähtävissä kehäsihteerille ja tuomarille.
Näyttelypaikalle kannattaa saapua vähintään tuntia ennen omaa vuoroaan, mutta nuoren koiran kanssa kannattaa varata reilusti aikaa, jotta se ehtii tutustua näyttelypaikkaan, alustaan ja meteliin. Omaa vuoroa voi seurata luettelon kautta tai kehän laidalla.
Oman vuoron alkaessa näyttelyluokka kootaan kehään numerojärjestyksessä. Kehäsihteeri tarkastaa koirat ja opastaa ne omille paikoilleen. Aluksi tuomari silmäilee koko luokan, jonka jälkeen se mahdollisesti juoksuttaa koirat kehän ympäri. Jokainen yksilö arvostellaan yksitellen vuorollaan. Tuomari käy koiran läpi, juoksuttaa sitä kehässä ja antaa laatuarvostelun. Koirat sijoitetaan paremmuusjärjestykseen (4 parasta). Kaikki koirat, jotka ovat saaneet laatumaininnan erinomainen, jatkavat kilpailuluokkaan. Myös laatumaininnalla erittäin hyvä palkitut koirat osallistuvat kilpailuluokkaan, mikäli erinomaisella palkittuja koiria on luokassa vähemmän kuin neljä. Tuomari päättää onko sijoittuneista koirista joku / jotkut koirat sertifikaatin arvoisia. Mikäli on, jatkaa koira sukupuolen parhaan yksilön valintaan.
Rodun paras -tittelistä kilpailevat parhaaksi nartuksi ja parhaaksi urokseksi sijoittuneet koirat. Paras narttu/uros sijoittuneet voivat saada iästä riippuen erilaisia palkintoja. Rotunsa paras on voittaja ja voittaja pääsee osalliseksi kilpailemaan ryhmän/ryhmien parhaiden valintaan, esimerkiksi ryhmään 3 (terrierit). Muita ryhmiä voi olla esimerkiksi Paras juniori ja Paras veteraani. Juniori ryhmässä kilpailevat kaikkien rotujen parhaat juniorit. Päästäkseen tähän ryhmään vaaditaan luokkavoitto junioriluokasta. Paras veteraani -ryhmässä kilpailevat puolestaan kaikkien rotujen parhaat veteraanit. Ryhmien voittajat jatkavat koko näyttelyn huipentumiseen, eli näyttelyn parhaan koiran valintaan (Best In Show), jossa sijoitetaan neljä koiraa.
”Rohkeasti mukaan! Osallistu näyttelyharjoituksiin reippaasti. Käy koiranäyttelyssä ilman koiraa, jolloin sinun on helpompi tutustua näyttelyn kulkuun ja tunnelmaan. Kysy rohkeasti kokeneemmilta apua ja neuvoja. Nauti hetkestä!”
Sanna Perätalon elämään on kuulunut bullterrierit jo vuodesta 2002 lähtien, kun ensimmäinen bullterrieri tuli taloon. Oulussa asuvalle Sannalle myönnettiin kennelnimi Funbull’s vuonna 2004 ja ensimmäinen pentue syntyi vuonna 2007. Tällöin Strong Stael Chance Black Swan ”Selma” synnytti kolme pentua, kaksi narttua ja yhden uroksen. Sannalle on kertynyt vuosien aikana kokemusta jo 11:sta bullterrierin pentueesta ja kolmesta kääpiöbullterrierin pentueesta, joihin on syntynyt yhteensä 69 pentua.
Sannan tärkein tavoite kasvatuksessa on kasvattaa elinvoimaisia, pitkäikäisiä sekä mahdollisimman terveitä ja hyväluonteisia bullterrierejä, jotka ovat ulkomuodoltaan rodunomaisia.
Entä mikä sai Sannan lähtemään kasvattamiseen?
”Hulluus! Rakastan näitä kiilapäitä ja ennen kaikkea haluan itselleni kivoja bulleja perheenjäseniksi sekä tietysti omalta osaltani pienesti edesauttaa rotua,” kertoo Sanna. Parasta kasvatuksessa on Sannan mielestä nähdä omia kasvatteja hyväkuntoisina ja onnellisina veteraaneina, vanhat bullit kun ovat parhautta! Haastavimmaksi Sanna kokee terveyspuolen ja toisinaan sattuvat ikävät yllätykset, joilta ei voi välttyä, vaikka kuinka kasvatuksessa yrittää parhaansa.
Sanna kokee, että mieleenpainuvimmat hetket kasvattajauralla ovat pienet arjen hetket. ”Voisin listata hienoja näyttelymenestyksiä huippuhetkiksi, mutta kyllä ne mieleenpainuvimmat on ihan ne pienet arjen hetket. Ja ne, kun emät rakkaudella hoivaavat omia, ja välillä toistensakin pentuja. Onnea on jakaa elämä bullien kanssa”, sanoo Sanna.
